juhanaturpeinen

Perussuomalaisten rooli

Persuilla on yksi ja vain yksi rooli politiikassa. Ikävä kyllä he näyttävät olevan liian tyhmiä tajuamaan sitä roolia ja siksi tuomitsevat itsensä ikuiseksi oppositiopuolueeksi. Se rooli on olla talousoikeiston apupuolue maan palauttamisessa kehitysmaaksi.

 

Persujen rooli toimi hyvin vaalikauden aluksi. He keskittyivät keräämään talousoikeistolaisen leikkaus- ja kurjistamispolitiikan aiheuttaman tyytymättömyyden  ääniksi itselleen. Ja asemoimalla itsensä muutokseksi suhteessa vanhojen puolueiden toimintaan. Vaalivoiton tärkein elementti oli lopulta kuitenkin avoimella rasismilla flirttailu ja syyllisen löytäminen uskonnollisesta statuksesta tai ihonväristä poliitikkojen poliittisten valintojen sijaan. Oli huomattavasti helpompaa vaalikentillä kun saattoi vain keskittyä osoittamaan syylliseksi keksittyä maahanmuuttajaa, eikä tarvinnut edes yrittää käydä älyllistä keskustelua poliittisten valintojen syistä ja seurauksista. Sillä sektorilla nimittäin Perussuomalaisten ehdokkailla ei ollut mitään tarjottavaa eikä edes riittävää ymmärrystä yrittääkseen sellaista.

 

Samalla kuitenkin kylvettiin tuhon siemen haalimalla reppanarasistinen mölymystö puolueeseen. Puolueen johdon ollessa riittävän sisäsiisti hallitukseen, ovet kumileimasimen rooliin Kokoomuksen ja Keskustan ankeuttajan unelma -hallitukseen aukesivat ja vallan kammareihin kävi poliittisten untuvikkojen tie. Hallitusohjelma jäi kuitenkin kaivelemaan reppanarasistista siipeä, joka ei merkittävästä tuestaan huolimatta koennut saavansa hallitusohjelmaan riittävän rasistista sanomaa ja pettyi virkamiehiin, jotka noudattivatkin maahanmuuton suhteen olemassa olevia lakeja eivätkä Persujen raivorasistien vaatimia toimenpiteitä. Kun raivorasistit eivät poliittisten realiteettien takia saaneet haluamaansa, he ryhtyivät kapinaan.

 

Kapinan lopputulos tiedetään. Sisäsiistit siniset kumileimasimet pitivät hillotolppansa kun jatkoivat tukeaan ankeuttamishallituksen politiikalle, ilman avointa rasismia. Vallankumouksen tehneet reppanarasistit taas jäivät itkemään menetettyjen hillotolppien perään ja ihmettelemään sitä itsestäänselvyyttä, ettei heidän linjallaan ollut hallitukseen asiaa. Siellä kun sattui olemaan merkittävämpiä puolueita, joille avoin rasismi olisi turmiollista vaalikentillä. Ja hetken jo näytti siltä, että itku hillotolppien perään määrittelisi hajoamisen jälkeisen Perussuomalaisen puolueen poliittisen linjan, mutta lopulta pääpainoksi tuli se avoin rasismi. Ja mitään muuta ei enää ole jäljellä, sillä ilmeisesti kaikki muistakin poliittisista aiheista puhumaan kyenneet poliitikot siirtyivät sinisiin kumileimasimiin.

 

Mutta ei Persuista silti poliittisesti hyödyttömiä tullut. Talousoikeistolle he ovat edelleen erittäin hyödyllisiä taatessaan riittävän poliittisen vaikutusvallan talousoikeistolaisille ankeuttajille. Nyt persujen rooli on kanavoida tyytymättömyys ankeutuksesta rasismin kautta pois vallan pöydästä, eikä siihen tarvita edes Persujen sitoutumista tehtäväänsä. Riittää jo se, että Persujen saamat äänet ovat pois niiltä puolueilta jotka pyrkisivät estämään ankeutusta ja rahan lapioimista talousoikeiston taustajoukoille. Ja ennen kaikkea niiltä, jotka pyrkisivät tekemään maasta paremman paikan elää aivan kaikille, riippumatta heidän etnisyydestään. Persujen nykyrooli on olla luovuttajien puolue ja kanavoida tyytymättömyys oman elämän tai valtion tilanteen parantamisesta jonkun muun elämän ankeuttamiseen. Jos ihminen tähtäisi oman elämänsä tai yhteisen hyvän parantamiseen, hän voisi äänestää talouspoliittista keskustaa tai vasenta laitaa, mutta kun hän vain haluaa kiusata jotain muuta ja tuntea itsensä siten vähemmän heikoksi ja kaltoin kohdelluksi, tarjolla on Perussuomalainen reppanarasismi. Reppanarasismi tarjoaa keinon tehdä jostain toisesta vielä kärsivämpi ja luovuttajille se voi näyttäytyä parempana keinona kuin äänestää puolueita, jotka olisivat valmiita tekemään heidän elämäänsä parannuksia. Lopputuloksena on tietysti se, että ihan ilman Persujen virallista apua, jokainen ääni Persuille on heidän roolinsa kautta ääni ankeutukselle. Tyytymättömyys nykymenoon on hyvä, sen kanavoiminen hyödyttömille reppanarasisteille taas vain pahentaa ongelmia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (47 kommenttia)

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Tämän kirjoituksen innoittajana oli tuolla Ritalan blogissa tullut valitus. Persut näyttävät paitsi pahimmilta vastuunpakoilijoilta, niin myös erittäin tyhmiltä ja osaamattomilta leikkiessään köyhien puoluestajaa. Eivät he sitä olleet ja nykypersuille olisi nykyhallituksen linja kelvannut vallan mainiosti, jos vain olisivat saaneet hillotolppien lisäksi vähän avoimemman rasistisen roolin. Mutta kuten aina Perujen teksteissä, mölinän määrä korvaa laadun ja oletusarvona on etteivät kannattajat osaa ajatella itse. Siis arvioida Persuja heidän tekojensa eikä heidän mölinänsä perusteella.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hehheh, ihan hyvä ja napakka kirjoitus. Kuten huomaat, persujen pahimmat älämölisijät eivät edes ymmärrä että nyt tuli lunta tupaan.

Hieno havaita että vanhusten puolue demarit ei ihan koostu pelkistä vanhuksista vaan nuorempaa napakkuutta löytyy.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Ylenpalttinen vuodatuksesi kertoo selvästi enemmän sinun poliittisesta näkökyvystäsi kuin perussuomalaisista.

Kova on PS:n pelko Juhanalla. ;)

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Ei se ole pelkoa, vaan turhautumista siihen osaan äänestäjiä jotka näihin hassahtavat. Ne hallituksen kaltoinkohtelemat ihmiset tukevat puoluetta, joka on todistetusti ollut valmis kohtelemaan heitä vielä huonommin ministerinpaikkojen eteen.

Mutta ilmeisesti osui erittäin kohdalleen kun kerran parempaakaan vastausta ei siihen tullut.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

#6
Siis tuo kommenttihan pätee kaikkiin puolueisiin.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen
Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Persujen rooli toimi hyvin vaalikauden aluksi. He keskittyivät keräämään talousoikeistolaisen leikkaus- ja kurjistamispolitiikan aiheuttaman tyytymättömyyden ääniksi itselleen."

Erikoista logiikkaa, mutta sitä kai sdp tarvitsee voidakseen jatkaa kokoomuksen kanssa leikkaus ja kurjistamispolitiikkaa seuraavassa hallituksessa. Erikoisinta tulosten kannalta on ollut että valtion ja kuntien menot ovat samalla vain lisääntyneet.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

No tulevan hallituksen politiikka riippuu tietysti siitä keitä sinne otetaan tai joudutaan ottamaan. Onhan se selvä että jos mukaan tulee joku ryhmästä Kokoomus, Kepu, Persut ja Siniset niin köyhien kyykytys ja yleinen ankeutus tulee varmasti jossain kohtaa mukaan. Muustahan kyseisillä puolueilla ei ole näyttöjä tai osaamista. On sitten äänestäjien tahdosta kiinni riittääkö muiden äänet muodostamaan hallitus ilman niitä. Persujen todistettu rooli on olla edelleen vain velanottoa kaverikapitalismin tukemiseksi rasistisella mölyllä haaliva puolue.

Tuloksesta riippumatta yhteistä on kuitenkin sitten se, että persujen rasisteja ei halua kukaan edes ankeutuksen apulaisiksi hallitukseen. Sen verran selkärankaa näyttäisi löytyvän jopa Kokoomukselta ja Kepulta, mikä on sentään lohdullista. Niin selkärangattomilta ne muuten toiminassaan nimittäin näyttävät.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Onhan se selvä että jos mukaan tulee joku ryhmästä Kokoomus, Kepu, Persut ja Siniset niin köyhien kyykytys ja yleinen ankeutus tulee varmasti jossain kohtaa mukaan."

Siis vaikka sdp:stä olisi pääministeri niin kyykytys jatkuisi?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Niin ala-arvoinen kirjoitus, että harvoin näkee. US-toimituksen pitäisi jo tällaiseen reagoida, sillä kaikkia perussuomalaisia tyhmäksi ja rasistiksi haukkumalla kirjoittaja osoittaa itsessään pahinta mahdollista vihapuhetta.

Olisi täysin oikein ja korkea aika, jos myös poliisi lähtisi tällaisia julkisia vihapuhekirjoituksia tutkimaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Rajansa kaikella siinä, mitä omista kansalaisistakin kirjoitetaan.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Kalikka siis osui myös Kepulaisiin. No hyvä kun havainnoitte tämän roolin johon Persuja tarvitsette.

Ja vihapuhetta ei ole todeta sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin Persujen tyhmyys ja rasistisisuus. Ei niissä kenellekkään tällä palstalla pyörivälle ole minkäänlaista uutista. Ja mikäköhän kansanryhmä Persut ovat? Se, että Persut eivät osaa asiaa hahmottaa on ihan normaalia, mutta ettei kyvyt siellä Kepussakaan eron hahmottamiseen riitä onkin jo sitten mielenkiintoisempaa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Lainaus muualta somesta:”Vihapuhe tarkoittaa vihan nostattamista jotakin ihmisryhmää kohtaan esimerkiksi ihonvärin tai etnisen taustan, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella, siis tyypillisesti sellaisten asioiden, jotka eivät ole itsessään pahoja ja joita kyseinen henkilö ei ole itse valinnut. Se ei tarkoita sitä, että sanotaan natseja natseiksi tai rasisteja rasisteiksi tai muuten arvostellaan aikuisten, syyntakeisten ihmisten itse tekemiä poliittisia ratkaisuja tai heidän mielipiteitään niin, että arvostelun kohteille tulee paha mieli.”

Eli rautalankaa: koska persulaisesta tyhmyydestä ja rasistisuudesta voi parantua, ei Turpeisen, Ritalan tai kenenkään muunkaan harraastama persujen verbaalikurmootus ole vihapuhetta, vaan kohderyhmän ymmärtämällä tasolla esitetty kutsu takaisin ihmismäiseen tolkkuun.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari Vastaus kommenttiin #16

"uskonnon"

Uskonto on ihan yhtä valittavissa kuin puolue. Haluatko poistaa uskonnon määritelmästäsi vai onko Ritalan ja Turpeisen jutut persuista mielestäsi sittenkin kiihotusta kansanryhmää vastaan ja vihapuhetta?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #17

On siinä kyllä käytännössä varsin merkittävä ero. Yritäpä tajuta itse.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #20

”On siinä kyllä käytännössä varsin merkittävä ero.”

Mikä se merkittävä ero muka on? Yritäpä tajuta, että uskonnonvapaus takaa jokaiselle vapauden uskoa tai olla uskomatta. Näin ollen uskonto on ihan samalla tavalla valittavissa kuin puolue.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Juhana on Turusta ja on demari. Siinäpä taakkaa)))

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Onhan siinä kun pitää pärjätä vastuunkantajien roolissa eikä mölistä puskista. Ymmärrän ettei sen roolin taakasta yksikään Perussuomalainen omaa aavistustakaan.

Mutta on se sentään miellyttävämpi rooli kuin leikkiä mölymystöläistä älykköä keksimällä toinen toistaan foliohattuisempaa kuraa teksteihinsä. Mutta hyvä näin, me molemmat selvästi olemme haluamissamme rooleissa.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Kun ottaa huomioon kirjoittajan taustan (kyvytön, turkulainen ja demari), niin kirjoitus muuttuu suorastaan hulvattoman hauskaksi siinä vaiheessa, kun muita haukutaan tyhmäksi. Aivan Ritalan tasoa. On helppoa nähdä teidät purkamassa ahdistustanne posket märkinä Mantun grillillä.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Heh, jäin miettimään tätä kirjoitustasi ja jäi vaikutelma, että olet geneettisesti saanut korkean ÄO:n kuten silmienvärisikin. Ja persut ovat geneettisesti huonolaatuista ja ÄO sen mukaista (tyhmä).

On ihan tunnettua, ettei ÄO:lla ole mitään vakioarvoa, eikä se liity genetiikaan millään muotoa. ÄO muuttuu joko alenevaksi tai yleneväksi ja riippuu siitä kuinka treenaat sitä tai et.

On ilmeisen kovaa hommaa olla Nero ;)

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Kylläpäs teillä on fiksaatio tuohon genetiikkaan. Onhan se toki mahdollista, että Halla-Aholaisittain sanottuna tyhmyys olisi Persujen geneettinen erityispiirre, mutta vaihtoehtoja on toki muitakin. Viimeaikaisten blogien perusteella vaikuttaisi ongelman juurisyynä olevan perehtymättömyys keskustelun aiheeseen. Asiaa sietäisi varmasti tutkia, jotta tiedettäisiin onko kyse genetiikasta vai jostain muusta.

Ja älykkyys on aina suhteellista ja siksi se on riippuvainen ihmisen valitsemasta seurasta. Itse en pidä itseäni nerona, vaan lähinnä kohtuullisen yleissivistyneenä. Toki ymmärrän, että perussuomalaisesta kokemuspiiristä katsottuna keskinkertainenkin älykkyys tai auttava perehtyneisyys keskustelussa olevaan asiaan voi vaikuttaa suorastaan neroudelta. Muissa puolueissa ei ihan niin helpolla pääse, vaan niitä älykkäitä ihmisiä löytyy yleensä runsain mitoin.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Mitä olen seurannut teidän Sosdemmien ulostuloja, te syytätte perussuomalaisia kollektiivisesta leimaamisesta, mutta itse vaaditte kollektivisuutta miten ajatella, ei saa olla sisäisen koheesion rikkovia mielipiteitä nk. ei saa keikuttaa venettä. Kollektiivinen leimaaminen onnistuu teiltä hienosti, sitä olette koko historian tehneet, eikä muuten teidän omassa puoleessa saa olla eriäviä mielipiteitä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Groupthink

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen Vastaus kommenttiin #18

Ei meillä tuollaista vaaditaeikä tietääkseni muissakaan puolueissa. Vai puhutko nyt persujen toiminnasta? Kokemuksesta voin sanoa että meillä tapellaan ihan riitävästi sisäisesti. Toki periaatekysymykset ovat sitten aika selviä, meillä ei reppanarasisteja suvaita eikä tulla ikinä suvaitsemaan. Eikä suvaita suurimassa osassa puolueita. Se on sitten sitä persujen niche-markkinaa. Se, että juurikin rasistista mölinää ei sallita, ei tarkoita etteikö muuta erimielisyyttä sallittaisi. Sellaisen luuleminen on jälleen yksi näistä syistä pitää persuja hieman heikkolahjaisina.

Mutta kieltämättä tuo rasistiksi leimaaminen on persujen kohdalla selviö. Kun kaikki persut sellaisia näyttäisivät olevan, niin leima on itsestäänselvyys. Jos ette leimasta pidä, niin lakatkaa olemasta ilmiselviä rasisteja. Mielestäni persujen tyhmyyden kliimaksi on juurikin tuo jatkuva valitus siitä, ettei rasistia saisi sanoa rasistiksi. Miksi teitä sitten omasta mielestänne pitäisi kutsua? Kukkahattutädeiksi?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #22

Perustele tarkemmin, nimittäin en ole perussuomalainen, en rasisti, mutta suhtaudun kriittisesti teidän halpatyönvoiman tuontiin maahamme, mikä teidän motiivi on tämän tyyppiselle toiminalle?.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen Vastaus kommenttiin #24

Kommenttisi tässä foorumissa ovat olleet niin persua että tein väärän oletuksen. Pyydän sitten syvästi anteeksi että yhdistin sinut kyseiseen porukkaan.

Mutta kerro toki lisää tästä halpatyövoiman tuonnista? En ole itse kuullutkaan asiasta, joten kovasti kiinnostaa. Onko meillä jokin tuontiyhtiö asiaa hoitamassa vai miten tämä on hoidettu? Itse olen ollut siinä käsityksessä, että meillä on ollut toimivat yhteyden ay-liikkeeseen ja heidän tavoitteena on ollut estää sopimuksia alhaisemman palkkatason käyttö. Siitä toiminnasta minulla on paljonkin havaintoja ihan lehdistöstä, vaikken itse ay-taustainen demari olekaan.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Jos onnistuu jotkut persutkin sutaista tänne väliin aika ala-arvoisen blogin, niin sama näyttää onnistuvan demareiltakin. Blogista tuntuu huokuvan raivoa ja siellä vilisee jänniä sanoja kuten "reppanarasisti" tai "raivorasisti". Mikähän muuten on "raivorasisti"?

Itseäni on pitkään huvittanut sellaiset henkilöt, jotka eivät näytä osaavan juuri muuta kuin höpöttää rasismista, he näkevät rasismia ja rasisteja kaikkialla ja ovat itse olevinaan niin puhtaita pulmusia että.

Atte Kalevakin on leimattu rasistiksi, eli kaikki jotka eivät ole samaa mieltä vasemmistolaisten "suvaitsevaisten" kanssa leimataan rasisteiksi. Totuudet ovat heille rasismia.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

No siitä saat sitten itsellesi aprikoitavaa kun mietit mitä suomen kielessä tarkoitetaan sanoilla reppana tai raivo.

Ymmärrän kyllä tuon ärsytyksen ja jatkuva rasismista höpöttäminen ärsyttää minuakin. Toki ymmärrän myös sen, että Persuista puhuttaessa ilman sitä ei oikein voi keskustella mistään. Auttaisi tietysti hirveästi jos Persut itse voisivat keskustella jostain asiasta ilman sortumista rasismiin. Sitä odotellessa vaihtoehtoja ei ole.

Yksi persutyypillinen ominaisuus tosin on, että jos joku kykenee olemaan maahanmuuttokriittinen ilman rasismia, niin persujen ilmiselvää rasismia ei sellaiseksi voisi sanoa. Atte Kalevan sanomisiin en juuri osaa ottaa kantaa, mutta ilmeisesti hän on näitä rasismittomia maahanmuuttokriitikoita. Se ei kuitenkaan muuta persjen toimintaa miksikään. Se etteivät persut eroa ymmärrä, onkin sitten yksi niitä ilmiselviä syitä olettaa heidät keskimääräistä reilusti heikkolahjaisemmiksi.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Miten tämä persujen heikkolahjaisuus käytännön elämässä ilmenee? Persuja äänestävät ovat keskimäärin paremmin toimeentulevia, kuin demareita äänestävät, joten ainakaan tuo heikkolahjaisuus ei korreloi työelämässä menestymisen kanssa. Kovasti heitä toimii myös yrittäjinä. Yrittäjyyttäkään ei kyllä yleensä yhdistetä heikkolahjaisuuteen.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Henkilöön meneminen ei yleensä ole suotavaa, eikä edistä keskustelua. Sinä kuitenkin solvaat toisia tyhmiksi ja heikkolahjaisiksi, joten ehkä on syytä vähän tarkastella omia saavutuksiasi.

Ylen vaalikoneen mukaan olet lapseton ja asut yksin. Kunnallisvaaleissa sait kokonaista 22 ääntä, joten ilmeisesti et ole kovin suosittu henkilö ystäviesi keskuudessasi, etkä työpaikallasi (jos edes töissä käyt, ammatiksesi kun ilmoitat kauppatieteen ylioppilas). Toki olet partiotoiminnassa ilmeisesti edennyt perus sudenpoikaa pidemmälle, mutta en osaa sanoa voidaanko sitä pitää erityisenä lahjakkuuden mittana.

Voin toki olla väärässä, mutta ansioidesi perusteella sinulla ei ole mitään syytä huudella mitään toisten heikkolahjaisuudesta tai tyhmyydestä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #28

"Voin toki olla väärässä, mutta ansioidesi perusteella sinulla ei ole mitään syytä huudella mitään toisten heikkolahjaisuudesta tai tyhmyydestä."

Mites on sen sananvapauden kanssa.
Vain persuillako on se sananvapaus arvostella muita?
Eikö muilla olekaan sananvapauden mukaista oikeutta arvostella persuja?

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #29

Arvostelulla ja solvaamisella on aika iso ero. Ero on jopa niin iso, että toinen voi olla rikollista toimintaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #30

"Arvostelulla ja solvaamisella on aika iso ero. Ero on jopa niin iso, että toinen voi olla rikollista toimintaa."

Onko se sitten niin että kun persut solvaa muita, niin se on arvostelua, mutta kun muut arvostelevat persuja, niin se onkin sitten solvausta?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #32

Persujen sananvapausvaatimus toimii kuten diodi.
Toiseen suuntaan sanan pitäisi olla vapaa,
mutta ei sitten siihen toiseen suuntaan.

:)

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #32

Ei ole. Persuja saa arvostella siinä missä muitakin. Jos joku persu toisia solvaa, niin varmaan häntä on tästä syytä huomauttaa, sen sijaan, että itse aloittaa solvaamaan kaikkia persuja.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #34

On toki tärkeätä huomata etteivät kaikki persut suinkaan ole tyhmiä vaikka jotkut olisivatkin.

Kaikkien persujen leimaaminen tyhmiksi joidenkin tyhmien persujen tähden on siis vähän rasismiin verrattavissa oleva yleistys ja sinänsä väärin.

Toisaalta persut eivät ole mikään kansanryhmä, eikä edes maahan tulleisiin turvapaikan hakijoihin verrattavissa oleva ryhmä, vaan se on poliittinen puolue, kuten demarit, kokoomus, kepu ja vihreät.

Tapana on ollut että poliittisia puolueita ja siis myös niiden kannattajia kritisoidaan melko reippainkin sanakääntein, liioitellen, paisutellen ja käyttäen karkeaa kieltä, eikä tästä ole ollut tapana pahemmin pahastua.

Samanlaista kielenkäyttöä ei kuitenkaan pidä soveltaa kansanryhmiin, tai sellaisiin joukkoihin kuten maahanmuuttajat tai turvapaikanhakijat.

Turvapaikanhakijat eivät ole poliittinen puolue, vaan he ovat yksityisiä turvaa hakevia ihmisiä, heidän solvaamisensa on rumaa ja asiatonta ja on aivan oikein että se on myös rangaistavaa.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #35

Toki poliittisia puolueita ja niiden kannattajiakin kritisoidaan reippain sanankääntein, eikä siinä mitään pahaa ole. Hyvän maun yli mennään kuitenkin aika railakkaasti, kun kriittisyys vaihtuu pelkäksi solvaamiseksi ja leimaamiseksi kokonaisen blogin voimalla, varsinkin, kun sen tekee jonkun puolueen aktiivijäsen. Itseäni tuo blogi lähinnä nauratti, kun ottaa huomioon kirjoittajan oman taustan, kuten sen aiemmassa kommentissani toinkin esille.

En ole persu ja äänestäjänä ns. liikkuva. Joskus nuorena ja tyhmänä meinasin jopa äänestää demaria, mutta myöhemmin olen ollut kiitollinen, että krapula vei voiton äänestyspäivänä. En siis oikein osaa loukkaantua Turpeisen blogista muutenkaan.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Olen pitkään ihmetellyt sitä, että millä perusteella joku leimataan rasistiksi. Sitä näytetään kuitenkin tekevän monesti hyvin heppoisin perustein, ja persuthan leimataan automaattisesti rasseiksi tietyissä piireissä, vaikka he olisivat kuinka oikeassa mamukriittisyydessään.

Atte Kaleva on sanonut mm. näin islamista:

 "Islam on taas uskomusjärjestelmänä hyvin suvaitsematon, militantti ja osittain väkivaltainen. Sekä: ”Suomessa valkopestään islamia ja ummistetaan silmät sen kielteisiltä piirteiltä”.

Kalevan mukaan myös jihadistinen terrorismi on osa islamia. Jihadistiselle väkivallalle löytyy oikeutus Koraanista.

Jos Kaleva olisi persu, niin veikkaan että sanoisit häntä rasistiksi.

Miksiköhän muuten vasemmistossa halutaan valkopestä islamia, ja leimata siitä totuuksia puhuvia rasisteiksi?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #38

"Olen pitkään ihmetellyt sitä, että millä perusteella joku leimataan rasistiksi. Sitä näytetään kuitenkin tekevän monesti hyvin heppoisin perustein, ja persuthan leimataan automaattisesti rasseiksi tietyissä piireissä, vaikka he olisivat kuinka oikeassa mamukriittisyydessään."

Sillä miten oikeassa Persut on ei ole mitään korrelaatiota heidän rasisminsa kanssa. He voivat olla miten oikeassa tahansa ja silti olla rsisteja tai antirasisteja, tai sitten he voivat olla myös väärässä mutta edelleen rasistisuuden suhteen kaikki optiot on auki.

Rasismihan on sitä että uskoo siihen että etninen tausta tai uskonnollinen tausta tarkoittaa jotain siinä suhteessa onko henkilö rikollinen tai raiskaaja. Sitähän persut nyt ainakin julistavat että neekerit ja muslimit olisivat kaikki rikollisia, raiskaajia ja vaikkapa laiskoja.

Toisaalta taas persut uskovat myös siihen että suomalaiset on kaikki perin rehellistä ja kunniallista väkeä.

----------------------

Mitä minuun tulee, niin minusta sillä on asiassa oleellinen merkitys että pakolaiset ovat täällä Suomessa aivan erilaiessa asemassa kuin kantaväestö, minkä takia kaikki tilastolliset vertailut tässä asiassa voivat osoittaa vaikka mitä, mutta eivät todista mitään.

Mitä uskontoihin tulee, niin ei kristittyjen uskokaan ole estänyt kristittyjä tekemästä hirmutekoja ja käymästä sotia. Silti näistä kristittyjen teoista, pappien pedofiliasta ja muusta pahasta, ei voida syyttää uskontoa.

On siis myös kovin kaukaa haettua syyttää islamia muslimien rikollisuudesta.

Jos meillä lännessä joku asia on moraalin puolesta paremmin kuin islamin maissa, ansio ei ole kristillisissä arvoissa, vaan moderneissa "maallisissa" arvoissa ja ajatuksissa, jotka on paremmin omaksuttu länsimaissa kuin joissain islamilaisissa maissa.

Jokatapauksessa on mahdotonta verrata islamia ja kristinmuskoa keskenään, koska molemmissa uskonnoissa on lukemattomia lahkoja ja muuten kulttuurinsa ja arvojensa puolesta erilaisia kansoja ja erilaisia yhteiskuntaluokkia ja kansanosia.

Näinollen ei pitäisi edes yrittää verrata islamia ja kristinuskoa, vaan erilaisia kristittyihin ja islamiin kuuluvia kulttuurimuotoja. Tarkemmin pitäisi aina kohdella ihmistä yksilönä, eikä minkään uskonnon tai kulttuurin edustajana.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Demarit varmaankin kannattavat ihmisoikeuksia ? Tänään tulee kuluneeksi
70 vuotta YK:n ihmisoikeuksien julistamisesta ( 10.12.1948 ).

Kairon julistus ihmisoikeuksista islamissa ( lyhyemmin Kairon julistus ) on
57 maasta koostuvan islamilaisen yhteistyöjärjestön 1990 laatima ihmisoikeuk-
sien julistus. Julistus on vastine YK:n ihmisoikeuksien julistukselle, jota
islamilaiset maat pitävät liian länsimaisena ja jonka vaatimusta uskonnonva-
paudesta ne vastustavat. Kairon julistus pyrkii mukauttamaan ihmisoikeudet
islamilaisen lain sharian mukaisiksi.

Miten Demarit aikovat yhteensovittaa agendassaan islamilaisen maailmankuvan
halaamisen ja suomalaisten lasten ja naisten YK:n turvaamat ihmisoikeudet ?

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Ihmisoikeudethan ovat meille demareille olleet aina helppoja, ne koskevat kaikkia ja kaikilla on jakamaton ihmisoikeus. Ei siis kuten persuilla, joiden mielestä ihmisoikeudet kuuluvat vain osalle ihmisistä ja niillekkin kovin häilyvästi sen mukaan kenen perässä hiilihankojengi milloinkin juoksee. Mutta hyvä kun nostit tämän asian esiin. Juurikin yksi syistä pitää persuja heikkolahjaisina on se, ettei ihmisoikeuksien jakamattomuus konseptina ole heille koskaan avautunut.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Pidätkö siis kaikkia muslimimaiden asukkaita heikkolahjaisina? Muslimimaathan eivät ole hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistusta.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kunpa demarit tai edes vasurit olisivat oleellisesti erilaisia, mutta kun ei...

Suomessa tuntuu olevan käytännössä yksipuoluejärjestelmä ja se yksi puolue on Suomen Kapitalistinen Talouskasvupuolue.

Tuo puolue esiintyy eduskunnassa 9 eri piilonimellä ja sille vain kaksi asiaa ovat pyhiä:

1) Talouden on oltava kapitalistinen
2) Talouden pitää kasvaa

Kaikki muut arvot uhrataan noiden kahden alttarille.

Veikkaan, että ensi keväänä muodostetaan sixpack 2.0 á la 2011 ja politiikka jatkuu samana kuin tähänkin asti.

Käyttäjän seppopmuurinen kuva
Seppo Muurinen

Sanoisinko että kovin typerää leimaamista mutta vaalikiima on kova kun uusia pyrkijöitä siunaantuu kans.edust.markkinoille - vain yhtä ryhmää leimaten.

Demarit - 90 luvulla ja vuosituhannen vaihteessa,ei mitään oleellista parannusta leikattujen väestöryhmiin. Ollaanko taas laput silmillä ?

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Olen samaa mieltä. Ihmettelen vain miksi olet Perussuomalainen jos sinua tuo yhden ryhmän leimaamiseen perustuva puolueenne politiikka häiritsee? Kannatta vaihtaa johonkin toiseen puolueeseen, nimittäin kaikilla muilla puolueilla on kykyä ja halua puhua monista politiikan osa-alueista. Ei kannata jäädä siihen puolueeseen, jolla ainoana kaikista puolueista on tuo sinua häiritsevä ominaisuus.

Käyttäjän seppopmuurinen kuva
Seppo Muurinen

Leimaamisella tarkoitin että tarkoitan itse "blogistia",joka tekee liiaksikin omaa esiintuomistaan toista vastaan omilla sanamuodoillaan ,jotta itse olisi mahdollisesti omalla hillotolpallaan - demarina - jos,niin toivon mukaan parempana demarina entisiin aikoihin verrattuna.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Halla-ahon mukaan media ei suostu keskustelemaan hänen kanssaan kuin pelkästään maahanmuutosta. Media ei ole kirjoittanut mitään näistä muista perussuomalaisten aiheista, viimeksi Halla-aho kirjoitti globalisaation ongelmista.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Hieno ja rakentava blogi.

Olitko pyrkimässä eduskuntaan?
Ehdottomasti jatkoon!

Tällaisia kansan palvelijoita Suomi tarvitsee, jotka pyrkivät parhaansa mukaan poistamaan kansan polarisoitumista ja netissä rehottavaa öyhötystä.

Mikä numero...joko voi äänestää?

Käyttäjän SatuRintala kuva
Satu Rintala

Huomioiden perussuomalaisten tämänhetkisen kannatuksen, niin kovin paljon on vastapuolueissa älämölöä heitä vastaan. Vaalikiimassa kannattaa haukkua pahin kilpakumppani tai kilpakumppanit.

Toimituksen poiminnat