juhanaturpeinen

Delfiiniratsastuksesta

Jos joku kuvitteli Särkänniemen delfiinien show-uran olleen ohi siinä vaiheessa kun päätös delfinaarion sulkemisesta tehtiin, erehtyi pahasti. Nyt se vasta alkoi ja laajempana kuin koskaan ennen. Aiemmin delfiinien kanssa pääsi esiintymään vain koulutettu henkilökunta, mutta nyt puoli kansaa olisi halunnut ratsastaa delfiiniraukoilla.

Vähiten tässä ärsytti itse eläinten siirto-operaatio ja eniten ne kaikki muut ryhmät, jotka päättivät omia delfiinit omikseen ilman mitään oikeaa vastuuta eläinten hyvinvoinnista tai elämästä. Pinnallisesti näytti siltä, että valtaisan pöyristymisen syy olisi ollut eläinten kaltoinkohtelu, mutta pikemminkin taustalla näytti olevan ihmisten kokema kaltoinkohtelu.

Valtaisan mediashown tehnyt roskalehdistö näytti pöyristyneen lähinnä siitä, että meinasivat menettää julkisen siirto-operaation tuoman friikkisirkuksen ja sen tuomat lööpit. No onneksi lööpit saatiin sentään aikaiseksi siitä, että delfinaarion väki ei halunnut altistaa delfiinejä sille friikkisirkukselle ja ajatteli eläinten parasta helle annettujen raamien rajoissa. Lopulta lehdistö kuitenkin pääsi ratsastamaan delfiineillä aivan kuten halusikin.

Niin kutsutut eläintensuojelijat taas näyttivät närkästyvän siitä, etteivät päässeetkään julkisen shown avulla tuomaan esiin omaa ylivertaista ihmisyyttään ja eläinrakkauttaan. Hehän olivat jo omalla toimillaan katsoneet saaneensa vallan päättää delfiinishown tulevista ohjelmanumeroista. Siinä meinasi moni hyvä-ihminen piste jäädä keräämättä, mutta onneksi julkisen närkästymisen avulla tämä mahdollisuus oman egon hyväilylle ei jäänyt käyttämättä ja hekin saivat vaatimansa osan delfiiniratsastuksen näyttävyydestä.

Tämän pervormanssin mielenkiintoisin ja surullisin osa onkin se haaskalintujen määrä, joka vielä elossa olevien delfiiniraukkojen kimpussa oli. Onneksi delfiinit kaikesta älykkyydestään huolimatta eivät tätä tietoonsa koskaan saa. Se stressi ne viimeistään tappaisi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Nyt varmaan Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat nolona hiljaa. Mitä sanoo Animalia?

Delfiinien hoitajien mukaan niiden ensimmäinen vuorokausi uusissa oloissa Attican eläinpuistossa on sujunut yli odotusten.

http://yle.fi/uutiset/video_tassa_leikkivat_tamper...

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Nolostuminen vaatisi sen, että kykenisi ajattelemaan muutakin kuin omaa etuaan ja egoaan. En siis odottele ihmeitä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Terve, ja kiitos kaloista! Protestoikaa minkä protestoitte. Maapallon asukkaita vedettiin taas höplästä. Delfiinit mihinkään Kreikkaan lähteneet vaan Sualociniin.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Vähän tuntuu siltä, että moni "eläinten ystävä" tosiaan odotti Särkänniemen järjestävän jotain suoraan Linnunradan käsikirjasta ja saivat valtaisan raivarin kun niin ei sitten käynytkään.

Toimituksen poiminnat